Photo: Ville Fofonoff / Sámediggi

Kuntavaalit 2025: Lisää lähidemokratiaa Inariin

Inarin kunta on laaja kunta omaleimaisine kylineen. Me kaikki olemme ylpeitä inarilaisia, mutta kylä- ja paikallisidentiteeteillä on suuri merkitys.

Monille meistä juuri oma kotikylä on se rakkain, oli sitten kyse Inarin kirkonkylästä, Sevettijärvestä, Lismasta, Angelista, Saariselästä. Oman kodin lähiympäristö merkitsee paljon ja muodostaa oman hyvinvoinnin pohjan.

Inarin kunnassa on moni asia hyvin, mutta lähidemokratian toteutumisessa olisi parannettavaa. Lähidemokratia tarkoittaa kielitoimiston sanakirjan mukaan oikeutta olla päättämässä työ-, asuin- tm. lähiympäristöä koskevista asioista. Etenkin kaavoitusasioissa Inarissa pitää kuunnella alueen asukkaita itseään entistä enemmän.

Matkailu tuo meille paljon uusia kehityshankkeita, mutta kehittämistä ei voi tehdä paikallisten yli. Esimerkiksi Inarin kirkonkylä on ensisijaisesti meidän kotimme. Kylä halutaan pitää kylämäisenä eikä muuttaa sitä matkailukeskukseksi.

Myös kylien asuinalueisiin kohdistuu erilaisia kaavaesityksiä. Kylän omien valtuutettujen sanan pitää painaa teknisessä lautakunnassa, kunnanhallituksessa ja valtuustossa. Alueen asukkaiden jättämät huomautukset pitää ottaa tosissaan kaavoitusprosesseissa. Ei voi mennä niin, että lukuisat perustelut merkitään vain tiedoksi ja jatketaan härkäpäisesti esityksen eteenpäin viemistä ottamatta alueen ihmisten palautteita huomioon.

Omalta osaltani olen ensimmäisellä valtuustokaudellani koittanut pitää etenkin Inarin kirkonkyläläiset ajan tasalla kaavoitusasioista. On tärkeää, että kuntalaisilla on tietoa kaavoitusprosesseista ennen kuin asioista on päätetty.

Kuntalaisilla pitää olla aito mahdollisuus päästä kertomaan näkemyksensä. Näkemykset pitää ottaa huomioon päätöksenteossa.

Jos pääsen jatkokaudelle Inarin valtuustoon, niin pidän edelleen sivukylien puolta. Yritän myös osaltani vahvistaa lähidemokratiaa. Näin varmistetaan, että inarilaiset ympäri kuntaa ovat entistä sitoutuneempia omaan kotikuntaansa ja luottavat siihen myös vaikeina aikoina. 

Pirita Näkkäläjärvi, Inarin kirkonkylä

Kunnanvaltuutettu, Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja (sit.), teknisen lautakunnan jäsen

Ehdolla jatkokaudelle Inarin valtuustoon numerolla 35

Julkaistu Inarilaisessa 23.3.2025 ja Lapin Kansassa 25.3.2025